Suomen kuuluisimman porilaisen, Porin Karhun, lisäksi Porista on ponnahtanut maailmalle vaikka ketä. Minäkin olen ponnahtanut sieltä! Kertomukseni alkoi vuonna 1977. Ensiksi olin Jouni vaan, sitten rupesin klassiseksi kitaristiksi, pian myös kosketinsoittajaksi ja kohta teini-ikään tullessani huomasi hyppiväni jo harrastelijateatterilavalla. 14-vuotiaana sävelsin 1. teatterimusiikkini näytelmään Hannu ja Kerttu. Nykyään saan toteuttaa teatteri-innostustani helsinkiläisessä Stella Polaris -improvisaatioteatterissa, jonne aina välistä, kun Clubin silmä välttää, karkaan musisoimaan.
Kiinnostukseni laulamista kohtaan kasvoi pikkuhiljaa soittamisen ohessa. Joskus armeija-aikoina minulle alkoi valjeta, miten paljon monipuolisemmin pystyn ilmaisemaan itseäni omaa ääntä käyttäen. Nyt tajuan, että oikeastaan laulajan urani on alkanut jo vuosia sitten. Esiinnyin nimittäin kovaäänisesti monenlaisissa tilanteissa jo pikkulapsena. Äitini kertoman mukaan eräs radiosta opittu hittinumeroni oli ärrävikainen tulkinta kappaleesta “Tahdon LAKASTELLA sinua”. Tämä viisivuotiaan antaumuksellinen versio esitettiin mm. Pori-Tampere -pikajunan kauhistuneille kanssamatkustajille. Viimeaikoina en ole enää juurikaan ehtinyt junakeikoille. Ehkä jonain päivänä…




